Heinäkuun kuvien oikeat vastaukset

Kesäkuun kilpailuun osallistui vaatimattomat 14 henkilöä. Heistä viisi tunnisti molemmat kuvat. Onnistujat olivat: Päivi Nousiainen, Arto Puikkonen, Lassi Rantanen, Tomi Rantanen ja Antti Toukola. Kilpailun kärjessä on 11 pisteellä Tomi Rantanen. Yhden pisteen päässä kärkkyvät Antti Toukola ja Lassi Rantanen, joten tiukkaa on. Yhdeksässä pisteessä on neljä määrittäjää. Yhteensä kilpailuun on osallistunut 35 henkilöä.

Määrityskuva 1:
Taivaanvuohi

Vastauksia: 15
Oikein: 12
Muut:
Jänkäkurppa 2
Jänkäsirriäinen 1

 

 

Kuvaajan kommentti:

Räikeistä pitkittäisistä selkäjuovista, sekä kylkien ja pään voimakkaista kuvioinneista lintu on helppo määrittää kurpaksi. Koska nokka on vedessä, ei sen pituutta pysty arvioimaan. Hyviä heinäkurpan tuntomerkkejä ovat voimakas poikkijuovitus kyljissä ja vatsassa aina alavatsaan saakka. Kuvan linnulla poikkujuovitusta on vain kyljissä. Heinäkurpalla erottuisivat myös varmasti siipijuovat. Jänkäkurpan rinta- ja kylkikuviointi taas on enemmänkin pitkittäisviirurusta kuin poikkijuovitusta. Jänkäkurpan päänkuviot ovat myös melko erilaiset, mm. silmäkulmajuova on osittain kaksiosainen. Suomessa kerran havaittu siperiankurppa on vaikea määrittää taivaanvuohesta, mutta mm. sen päänkuviot ovat selvästi heikommat; vaalea silmäkulmanjuova on huomattavan leveä. Kuvassa ruokailee siis taivaanvuohi (Gallinago gallinago). (kuva: Petri Kuhno, maaliskuu, Espanja)

Määrityskuva 2:
Keltavästäräkki

Vastauksia: 15
Oikein: 5
Muut:
Sinirinta 4
Västäräkki 3
Sitruunavästäräkki 1
Luotokirvinen 1
Tyhjä 1

 

Kuvaajan kommentti:

Päänkuviot ja muoto johdattelevat lintukirjassa varpuslintujen alkupäähän, kirvisiin ja västäräkkeihin. Kokonaan viiruton rinta ja rinnan poikkivyö poistaa kuitenkin kaikkien kirvisten mahdollisuuden. Myös pyrstöstä saa pitkän vaikutelman, vaikkei se kokonaan näykään.
Rintavyö sopii vain västäräkkiin ja keltaiseen serkkuunsa ja tavallisen västäräkin voi sulkea pois laskuista mm. tumman ohjaksen, selkeän silmäkulmanjuovan ja kellertävänruskean alapuolen perusteella. Kuvassa on nuori keltavästäräkki (Motacilla flava) (kuva: Petri Kuhno,
heinäkuu, Orimattila) Linnusta ei valitettavasti ole toista, parempaa kuvaa.