|
Pinnarallien tuloksia
Hämeenkosken kuntapinnaralli 2007
Toista kertaa järjestettävä Phly:n kuntapinnaralli
järjestettiin tänä vuonna Hämeenkoskella. Hämeenkoski
kuuluu yhdistyksen vähän retkeiltyihin kuntiin. Kovassa
helteessä käydyssä kilpailussa havaittiin yhteensä
109 lajia. Monet peruslajit tuottivat joukkueille vaikeuksia. Kaikilta
joukkueilta kokonaan havaitsematta jäivät peruslajeista
kesykyyhky, fasaani ja peltosirkku. Muita "yleisiä"
havaitsematta jääneitä lajeja olivat muun muassa
keltavästäräkki, harmaapäätikka, pikkutikka,
uuttukyyhky, lehtopöllö, kanahaukka, tikli ja hemppo.
Myös monet muut lajit aiheuttivat vaikeuksia, ässälajien
ulkopuolelta mainittakoon punatulkku, taivaanvuohi, tavi, metsäviklo,
kurki ja selkälokki, jotka tuottivat monille harmaita hiuksia.
Varsinaisia harvinaisuuksia kisassa ei havaittu, parhaita lajeja
olivat muun muassa pikkusieppo ja viitasirkkalintu. Kilpailun voittaja
selvisi vain yhden lajin erolla kakkoseen.
1. Arto Puikkonen, Ohto Oksanen: 96 lajia.
(Ässät: tukkakoskelo, luhtahuitti, varpuspöllö,
tuulihaukka)
2. Kari Reinikainen, Timo Metsänen, Juha Horelli: 95 lajia
(Ässät: satakieli, pikkutylli, luhtakerttunen)
3. Simo Jutila, Paavo Posti: 80 lajia.
(Ässät: tukkasotka)
4. Petri Haapanen: 79 lajia.
(Ässät: kanadanhanhi)
5. Marita Toivonen, Anne Hinkkanen: 74 lajia.
(Ässät: huuhkaja)
6. Tuomo Peltomaa, Päivi Nousiainen: 68 lajia.
(Ässät: palokärki)
7. Heikki Kolunen, Vaula Ruuska: 61 lajia
(Ässät: ei ässiä)
|