|
Pinnarallien tuloksia
Toukokuun pinnaralli 2006
Perinteinen 24 tunnin kevätpinnaralli järjestettiin tänä
vuonna 20.-21.5. Sää oli koko rallin ajan epävakainen
ja ajoittain sade haittasikin havainnointija. Kylmä ja pilvinen
keli vaikeutti tiettyjen lajiryhmien, kuten petolintujen, havaitsemista,
mutta toisaalta esimerkiksi kahlaajia havaittiin runsaasti. Yhteensä
rallissa havaittiin 160 lajia. Kokonaan havaitsematta jäivät
mm. jouhisorsa ja merimetso. Peruslajeista eniten vaikeuksia aiheuttivat
kaikki kolme metsätiaista, pikkukäpylintu, kalasääski
sekä ja edellisvuoden tapaan punatulkku, joka jäi useilta
joukkueilta puuttumaan. Rallin parhaita havaintoja lienivät
Pukkilan Kanteleen järveltä löydetyt laulava rastaskerttunen
ja ruokosirkkalintu, Orimattilan Kurunkulmassa nähty 26 keräkurmitsan
parvi sekä Kujalan jäteasemalla Lahdessa ollut vesipääsky.
Keräkurmitsa oli kokonaan uusi laji toukokuun pinnarallille.
Myös Asikkalassa havaitut pikkujoutsen ja mustavaris ovat mainitsemisen
arvoisia. Kilpailu oli jälleen kerran tasainen ja voittaja
ratkesi vain yhden lajin erolla.
1. Jussi Mäkinen, Petri Kuhno, Petri Koivisto: 132 lajia.
(Ässät: idänuunilintu)
2. Ohto Oksanen, Ilkka Kontturi, Matti Sillanmäki, Lauri Tervo:
131 lajia.
(Ässät: lapasotka, tundrahanhi, kultarinta)
3. Kari Reinikainen, Timo Metsänen, Ilpo Pietilä: 129
lajia.
(Ässät: ei ässiä)
4. Risto Silaste, Petri Haapanen 128 lajia.
(Ässät: käenpiika, kanahaukka)
5. Isto Hyvärinen, Timo Hämäläinen, Tapani
Saimovaara: 124 lajia.
(Ässät: mehiläishaukka)
6. Kristiina Järvenpää, Simo Jutila, Paavo Posti:
120 lajia.
(Ässät: viitakerttunen, valkoselkätikka, helmipöllö)
7. Jukka Keränen, L.Tuominen, Jukka Väisänen: 110
lajia.
(Ässät: kangaskiuru)
8. Pekka Saikko: 100 lajia.
(Ässät: kuhankeittäjä)
9. Anne Hinkkanen, Marita Toivonen: 98 lajia.
(Ässät: ei ässiä)
10. Tuomo Peltomaa: 95 lajia.
(Ässät: ei ässiä)
11. Arto Puikkonen: 94 lajia.
(Ässät: ampuhaukka, pikkujoutsen, mustavaris)
12. Pirjo Laine: 86 lajia.
(Ässät: suopöllö)
|