|
Pinnarallien tuloksia
Toukokuun pinnaralli 2011
Kevätpinnaralli järjestettiin tänä vuonna 14.-15.5.
Rallin ensimmäisenä päivänä voimakas itätuuli
häiritsi havainnointia, mutta yön aikana tuuli hiljeni
selvästi ja sunnuntaina joukkueilla oli mahdollista paikata
huonosta kuuluvuudesta johtuneet puutteensa. Yhteensä rallissa
havaittiin 167 lajia, mikä sivuaa historian toiseksi suurinta
summaa. Parhaita lajeja olivat Hollolassa havaittu kattohaikara,
Orimattilassa nähty keräkurmitsa, Lahdesta löydetty
niittysuohaukka, Asikkalassa muuttanut merikihu sekä Hollolassa
kuultu viiriäinen, joka teki samalla uuden saapumisennätyksen.
Päiväpetolintujen kanssa oli ongelmia monilla joukkueilla,
esimerkiksi kanahaukka oli ässälaji. Sen sijaan soidintavia
pöllöjä havaittiin kivasti, vaikka varpuspöllö
jäikin kokonaan havaitsematta. Muita puutteita lajilistassa
olivat muun muassa kehrääjä ja pikkulepinkäinen.
Useat myöhäiskevään muuttajat, kuten lehtokerttu,
punavarpunen, harmaasieppo ja törmäpääsky tuottivat
vaikeuksia useille rallaajille. Kilpailun voittajiksi selviytyi
kokonaan uusi joukkue, jonka kellään jäsenellä
ei ollut mestaruutta ennestään.
1. Aki Rantanen, Tomi Rantanen, Mikael Rytkönen: 135 lajia.
(Ässät: uivelo, sinisuohaukka)
2. Ohto Oksanen, Teemu Fors, Ilkka Kontturi: 131 lajia. (ässäratkaisu)
(Ässät: keräkurmitsa, rytikerttunen)
3. Kari Reinikainen, Timo Metsänen, Antti Toukola: 131 lajia.
(ässäratkaisu)
(Ässät: pohjantikka)
4. Petri Haapanen, Risto Silaste: 123 lajia.
(Ässät: pikkujoutsen)
5. Timo Hämäläinen, Tapani Saimovaara: 122 lajia.
(Ässät: viiriäinen, turkinkyyhky)
6. Rauno Kosonen, Seppo Leirilaakso, Jorma Rautama: 121 lajia.
(Ässät: ei ässiä)
7. Ari Loikkanen, Helena Loikkanen: 120 lajia.
(Ässät: urpiainen)
8. Petri Koivisto: 118 lajia.
(Ässät: merilokki)
9. Kari Kokkonen, Seppo Parikka, Tuomas Meriläinen: 109 lajia.
(Ässät: niittysuohaukka, kanahaukka)
10. Jukka Keränen, Lasse Tuominen: 101 lajia.
(Ässät: ei ässiä)
11. Tuomo Peltomaa, Kirsti Paronen, Antti Peltomaa: 98 lajia. (ässäratkaisu)
(Ässät: isokäpylintu)
12. Marita Toivonen, Anne Hinkkanen: 98 lajia. (ässäratkaisu)
(Ässät: ei ässiä)
13. Reijo Ikonen: 91 lajia.
(Ässät: hiiripöllö)
|