|
Päijät-Hämeen lintutieteellisen
yhdistyksen säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen lintutieteellinen
yhdistys ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toiminta-alueeseen
kuuluvat Artjärven, Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan,
Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Mäntyharjun,
Nastolan, Orimatti-lan, Padasjoen, Pertunmaan ja Sysmän kunnat.
Yhdistys on maamme lintutieteellisten ja lintuharrastusyhdistysten
liiton, BirdLife Suomi ry:n jäsen.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan
lintuharrastusta ja –tutkimusta, luonnon- ja ympäristönsuojelua
sekä kestävää kehitystä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- valistaa, tiedottaa ja kouluttaa,
- tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja,
- järjestää kokouksia, esitelmätilaisuuksia
ja kursseja,
- järjestää luontoretkiä,
- toteuttaa suojeluprojekteja ja järjestää talkoita,
- kerää ja tallentaa lintuhavaintoja ja muita linnustotietoja,
- edistää toimialaansa liittyvää tutkimusta,
- edistää lintuharrastusta ja –tuntemusta sekä
- julkaisee raportteja, lehtiä, esitteitä, tiedotteita
tms.
3 §
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi kerätä jäsenmaksuja
ja julkaisujen tilausmaksuja, ottaa vastaan avustuksia, apurahoja,
lahjoituksia ja jälkisäädöksiä sekä
järjestää varainkeräyksiä ja arpa- jaisia.
Yhdistys voi harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa,
joka liittyy välittömästi sen tarkoituksen totuttamiseen
tai jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
4 §
Yhdistyksen äänivaltaisia jäseniä ovat varsinaiset
jäsenet, perhejäsenet, tukijajäsenet ja kunniajäsenet.
Varsinaiset jäsenet, perhejäsenet ja tukijajäsenet
suorittavat yhdistykselle vuosittain jäsenmaksun, jonka suuruuden
yhdistyksen syyskokous päättää. Perhejäsenen
tulee asua samassa taloudessa varsinaisen jäsenen kanssa.
Yhdistyksen varsinainen kokous voi hallituksen esityksestä
kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on toiminut yhdistyksen
tarkoituksen hyväksi pitkäaikaisesti ja merkittävästi.
Kunniajäseneltä ei peritä jäsenmaksua.
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistyksen
hallitus yhdistyslain 14 §:ssä mainituilla perusteilla.
5 §
Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain
kaksi: kevät- ja syyskokous. Kevätkokous pidetään
helmi-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Hallitus kutsuu
kokoukset koolle viimeistään kahta viikkoa ennen kokousta
postitetulla kokouskutsulla, joka voidaan julkaista myös jäsentiedotteessa
tai –lehdessä.
Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen.
2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta.
3. Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijan
valinta.
4. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
6. Edellisen vuoden tilinpäätöksen esittäminen.
Tähän kuuluvat toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja
tilintarkastajan lausunto.
7. Edellisen vuoden tilinpäätöksen vahvistaminen
ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle.
8. Muut kokouskutsussa mainitut asiat.
9. Kokouksen päättäminen.
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen.
2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta.
3. Kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijan
valinta.
4. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Kokouksen esityslistan hyväksyminen.
6. Seuraavan vuoden toimintasuunnitelman, tulo- ja menoarvin sekä
jäsenmaksujen suuruuden vahvistaminen.
7. Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valitseminen
seuraavalle vuodelle.
8. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valitseminen seuraavalle
vuodelle.
9. Muut kokouskutsussa mainitut asiat
10. Kokouksen päättäminen.
6 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja
ja 5-7 muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan, sihteerin ja taloudenhoitajan. Hallituksen toimikausi
käsittää valintaa seuraavan kalenterivuoden.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä
ollessa varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään
kolme hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä
on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään
kolme muuta jäsentä. Äänestykset ratkaistaan
yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni.
Hallitus voi asettaa avukseen toimikuntia ja toimihenkilöitä.
Hallitus vahvistaa toimikuntien ja toimihenkilöiden ohjesäännöt.
7 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja
yhdessä toisen hallituksen jäsenen kanssa.
8 §
Yhdistyksen tili- ja toimikausi on kalenterivuosi.
Yhdistyksellä on yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja.
Heidän toimikautensa käsittää valintaa seuraavan
tilikauden.
Tilinpäätös ja hallinnon tarkastamiseksi tarvittavat
asiakirjat on toimitettava tilintarkastajalle viimeistään
kolme viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta. Tilintarkastajan
tulee antaa kirjallinen lausuntonsa tarkastuksesta hallitukselle
viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta.
9 §
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta
tai yhdistyksen purkautumisesta on tehtävä yhdistyksen
kokouksessa. Ehdotuksen on kokouksessa saatava tuekseen vähintään
kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään sen varat purkautumisesta
päättävän kokouksen päätöksen
mukaisesti luonnon- ja ympäristönsuojelun edistämiseen.
|