Toimintasuunnitelma 2010

1 Yleistä

Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry on vuonna 1970 perustettu maakunnallisella pohjalla toimiva lintutieteellinen yhdistys. Vuosi 2010 on yhdistyksen 40. toimintavuosi. PHLY on BirdLife Suomi ry:n jäsenyhdistys.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan lintuharrastusta ja –tutkimusta, luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä kestävää kehitystä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

- valistaa, tiedottaa ja kouluttaa
- tekee aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja
- järjestää kokouksia, esitelmätilaisuuksia ja kursseja
- järjestää luontoretkiä
- toteuttaa suojeluprojekteja ja järjestää talkoita
- kerää ja tallentaa lintuhavaintoja ja muita linnustotietoja
- edistää toimialaansa liittyvää tutkimusta
- edistää lintuharrastusta ja –tuntemusta
- julkaisee raportteja, lehtiä, esitteitä, tiedotteita.

20.03.2010 järjestetään juhlaseminaari ja iltajuhla yhdistyksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi.

2 Linnustonsuojelu

Yhdistys jatkaa toimialueellaan toimintaa linnuston hyväksi. Yhdistyksellä voi olla lintuja koskevissa luonnonsuojelullisissa kysymyksissä asiantuntijan tehtävä. Tähän rooliin voi liittyä esimerkiksi lausuntojen antamista tilanteissa, joissa viranomaisella esimerkiksi kiireen tai rahoituksen puuttumisen vuoksi ei ole riittäviä tietoja linnustosta kohteesta, josta viranomaisen on puutteellisinkin tiedoin tehtävä ratkaisuja. Lausuntoja antaessaan yhdistyksellä on käytettävissään maakunnallinen havaintoarkisto sekä hyvää vauhtia Tiira- havaintojärjestelmään kertyvä PHLY:n toimialuetta koskeva havaintoaineisto.
.
Yhdistys tarjoaa myös yhteys- ja keskustelufoorumin ammattinsa tai harrastustensa puitteissa linnustonsuojeluun monin tavoin osallistuville ja siitä kiinnostuneille jäsenilleen.

Yhdistys myös edistää luonnonsuojelua tutkimustoiminnalla ja tutkimustoimintaa tukemalla. Yhdistys osallistuu mm. BirdLifen laji- ja paikkasuojeluprojekteihin.

Yhdistys osallistuu jäsenmaksutuloillaan BirdLife Suomi ry:n kansallisten BirdLife Internationalin kansainvälisten suojeluhankkeiden toteuttamiseen.


2 (3)


3 Tutkimus

Yhdistys kerää, arkistoi ja julkaisee toimialueellaan tehtyjä lintuhavaintoja.

Yhdistyksen toimittama Päijät-Hämeen Linnut-lehti antaa harrastusluontoisten artikkelien ohessa mahdollisuuden myös puhtaasti tieteellisten artikkeleiden julkaisemiseen.

Yhdistys kannustaa jäseniään edelleen toteuttamaan omia tutkimusprojektejaan sekä osallistumaan valtakunnallisiin koordinoituihin seurantatutkimuksiin. Yhdistys tarjoaa keskustelu- ja yhteysfoorumin tutkimustoimintaan ammattinsa tai harrastustensa puitteissa osallistuville.

Vuoden 2010 toiminnan painopisteitä ovat Tiira-havaintojenkeruujärjestelmän käytön jatkokehitys, valtakunnallinen Lintuatlas ja Lahden toinen Kaupunkilintuatlas sekä vuoden projektilajit kuikka ja kaakkuri.

4 Harrastus

Yhdistys järjestää jäseniltoja ja muita tapahtumia, joissa esitetään monipuolista lintuaiheista ohjelmaa.

Yhdistys järjestää linturetkiä sekä lintuharrastukseen liittyviä yleisötilaisuuksia tehdäkseen yhdistystä ja lintuharrastusta tunnetuksi. Lisäksi tehdään jäsenretkiä erityisiin lintu-kohteisiin niin omin voimin kuin eri yhteistyökumppaneidenkin kanssa.

Yhdistys tarjoaa harrastajille kanavan välittää lintuja koskevia tietoja, joista voi olla harrastajille hyötyä niin määritystaidon kehittämisessä, elämyksellisesti arvokkaiden lintukokemusten hankkimisessa kuin bongaustulosten parantamisessakin. Yhdistys myös koordinoi lintuharrastukseen liittyviä kilpailuja, kuten valtakunnalliset Pihabongaus-tapahtuma 30.-31.01.2010, Tornien Taisto 08.05.2010 ja Mökkibongaus-kampanja 03.-04.07.2010, sekä maakunnalliset pinnarallit: kevätpinnaralli, kuntapinnaralli Lahdessa ja talvipinnaralli. Toukokuussa järjestetään Lasten Lintupäivä Heinolassa.

Kaikki ajankohtainen tieto löytyy parhaiten yhdistyksen kotisivuilta www.phly.fi.

5 Tiedotus

Yhdistys jatkaa Päijät-Hämeen Linnut-lehden toimittamista.

Yhdistys jatkaa ja kehittää edelleen sähköistä tiedottamista. Valtaosalla jäsenistöä on toimiva yhteys ja menetelmä on niin nopeudeltaan kuin kustannustehokkuudeltaankin ylivertainen kaikkiin muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Yhdistys ylläpitää kotisivuja sekä sähköposti- listaa.


3 (3)


Yhdistys jatkaa myös perinteistä kirjallista tiedottamista. Yhdistys pyrkii hyödyntämään tehokkaasti BirdLifen Tiira-lehden tiedotuspalstaa, mutta tarvittaessa voidaan lisäksi
julkaista erillisiä kirjallisia jäsentiedotteita. Lisäksi kannatetaan ja edistetään jäsenten keskinäistä yhteydenpitoa eri muodoissa.

Joukkoviestimissä tapahtuvan yleisen tiedottamisen osalta yhdistys kannustaa jäseniään edelleen pitämään lintuasioita esillä sellaisella tavalla, joka vastaa yhdistyksen tarkoitusta. Yhdistys tarjoaa tarvittaessa yhteys- ja keskustelufoorumin jäsenten omaehtoiseen esiintymiseen liittyen. Ajankohtaisissa suojeluasioissa yhdistys voi tarvittaessa esiintyä julkisuudessa myös yhdistyksen ominaisuudessa organisaationsa mukaisella tavalla.

Ulkoisen tiedottamisen osalta turvaudutaan BirdLife Suomi ry:n ammattimaisesti toteutettuun tiedotustoimintaan sekä yhdistyksen jäsenten kiinnostavaan ja asiantuntevaan esiintymiseen.

6 Hallinto

Yhdistyksen toimintaa ohjaa syyskokouksen valitsema puheenjohtaja ja hallitus (5-7). Hallituksen ohella toimii Päijät-Hämeen Linnut-lehden toimikunta, Kotisivujen toimikunta ja vuodesta 2005 lähtien itsenäisesti toiminut PHLY:n Alueharvinaisuuskomitea (AHK). Näiden lisäksi vuona 2006 aloittivat toimintansa Havaintotoimikunta sekä Retki- ja tapahtumatoimikunta, joiden molempien toimintaa jatketaan myös edelleen. Vuonna 2008 perustettiin suojelutoimikunta, joka myös jatkaa toimintaansa.

Hallitustyöskentelyssä byrokratian osuus pyritään pitämään mahdollisimman kevyenä. Eri rooleissa toimiviin hallituksen jäseniin ja muihin luottamushenkilöihin luotetaan niissä tehtävissä, joihin heidät on valittu.

Yhdistystä edustaa BirdLife Suomi ry:n edustajistossa neljä syyskokouksen valitsemaa edustajaa kahdeksi vuodeksi kerrallaan vuosille 2010-2011.

7 Talous

Yhdistyksen varainhankinta perustuu pääosin jäsenmaksuihin. Jäsenmaksut vuonna 2010:
- varsinainen jäsen 25,00 €
- perhejäsen 5,00 €
- nuorisojäsen alle 18 vuotta 10,00 €
- kannattajajäsen vähintään 35,00 €
- kunniajäsen 0,00 €

Muuta varainhankintaa ovat Päijät-Hämeen Linnut-lehden irtonumeroiden ja Pulkkilanharju-kirjan myynti.

Lisäksi tuloja saadaan myymällä havaintoarkiston tietoja erilaisia linnustoselvityksiä varten.